Siirry sisältöön

Tehtävä

Luomubanaani

Vauhdikas leikki sopii välitunnille, liikuntatunnin lämmittelyksi tai vapaapäivän pihaleikiksi.

Toimi näin

Piirtäkää hiekkakentälle iso ympyrä (tai käyttäkää liikuntasaliin maalattua ympyrää) ja valitkaa porukastanne yksi pelaaja. Muut ryhmän jäsenet asettuvat tasaisesti piirretyn ringin kehälle, piirtävät omalle paikalleen reunaviivat ja jäävät paikoilleen seisomaan katse ringin keskelle.

Valittu pelaaja lähtee kulkemaan ympäri ringin ulkokehää ja koskettaa vuorotellen jokaista pelaajaa olkapäälle. Koskettaessaan hän sanoo ”luomu”, kunnes tulee valitsemansa pelaajan kohdalle. Tämän pelaajan olkapäätä koskettaessaan hän huudahtaa ”luomubanaani” ja alkaa juosta. Tällöin myös toinen pelaaja lähtee juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. Juoksijat yrittävät ehtiä tyhjäksi jääneelle paikalle ennen toista. Se, joka jää ilman paikkaa, jatkaa kehän ulkopuolella kiertämistä ja aloittaa pelin alusta.

Kesto

Noin 15 minuuttia.

Mitä tarvitset

Pelikaverit, tilaa.

Info aikuisille

Tämä leikki on helposti muunneltavissa leikkijöiden määrän ja leikkipaikan mukaan. Lisähaastetta ja liikunnallisuutta peliin voi lisätä sillä, että juoksijat kohdatessaan ensin kättelevät ja sitten käyvät nopeasti esimerkiksi selinmakuulla tai tekevät kyykyn kunnes jatkavat kilpajuoksuaan.