Tehtävä
Piirrä sokkona
Pyöreä, vihreä ja aika iso. Osaisitko sinä piirtää kaalin pelkän kuvailun perusteella?
Toimi näin
Jakautukaa pareihin. Toiselle parille annetaan piirustustarvikkeet. Toiselle parille annetaan jokin kasvis, hedelmä, välipala tai muu ruoka eteen siten, ettei piirtävä pari näe sitä. Ruoan eteensä saanut alkaa kuvailla sitä parilleen ja toinen piirtää ruoan kuvauksen mukaan paperille.
Kuvailussa ei saa kertoa, mikä ruoka on kyseessä, vaan kertoa sen ominaisuuksista. Hyviä kuvailuja ovat esimerkiksi värit, muodot, pinnan tuntu, koko ja muut ulkoiset ominaisuudet. Lopuksi piirtäjä yrittää arvata, mitä oli piirtämässä.
Kesto
Oppitunti
Mitä tarvitset
Värikynät
Paperia
Kuvailtavia kasviksia sekä tuttuja välipalatarvikkeita
Info aikuisille
Tehtävä opettaa erilaisia muotoja, värejä sekä aistinvaraista arviointia. Samalla tehtävä kehittää keskittymistä, mielikuvitusta ja piirustustaitoa. Tehtävä sopii kaikille ikäryhmille.
Nuoremmille lapsille kannattaa antaa piirrettäväksi tuttuja ja helppoja muotoja, kuten omena, mansikka ja banaani. Vanhemmille oppilaille sopii kuvailtavaksi ja piirrettäväksi vaikka kokonainen välipala-ateria. Tehtävän päätteeksi ruoat voidaan syödä yhdessä.