Siirry sisältöön

Tehtävä

Keittiöstä kuuluu

Kirjoita tarina ruuanvalmistuksen aikana syntyneistä äänistä.

Kuulin jääkaapin oven avautuvan, kun isä alkoi valmistaa meille porkkanalettuja päivälliseksi. Jääkaapin vihanneslokeron vetämisestä kuului kolahdus, ja porkkanapussi kahisi, kun isä kaivoi sieltä nipun porkkanoita. Jääkaapin ovi paukahti kiinni. Sen jälkeen hana suhisi, kun isä pesi porkkanat. Sitten kuuluikin jo kuorimaveitsen raapiva ääni…

Tee näin

Havainnoi ruouanvalmistusta ja kirjaa muistiin sen aikana syntyneet äänet, joita kuuluu keittiössä työskentelystä, kodinkoneista, ruokien pilkkomisesta, keittämisestä, paistamisesta, sekoittamisesta jne.

Kirjoita sitten tarina, jossa ruuanvalmistuksen äänet esiintyvät.

Kesto

Noin 60 min

Mitä tarvitset

Kynä

Vihko / kirjoituspaperia

Info aikuiselle

Tehtävä sopii 4-6 -luokkalaiselle.