Siirry sisältöön

Kouluruokailutesti

Vastatkaa luokan kanssa yhdessä alla oleviin väittämiin kyllä tai ei, ja testatkaa, miten kouluruokailu sujuu!

 

  • Koululainen saa koululounaasta kolmasosan päivittäisestä ravinnontarpeestaan.
  • Koululainen tuntee itsensä kylläiseksi ja energiseksi syötyään kouluaterian.
  • Kouluruokalista on koostettu kouluruokailusuositusten mukaisesti.
  • Päivittäin tarjotaan yhtenä vaihtoehtona kasvisruokaa.
  • Oppilas voi saada perustellusti tarvitsemansa erityisruokavalion.
  • Kouluruuan raaka-ainevalinnoissa huomioidaan sesonginmukaisuus.
  • Koulussamme tarjottava kouluateria on terveellistä (ei ole suolaista, kovaa rasvaa sisältävää tai liian makeaa).
  • Kunnan tai koulun ruokalista löytyy ruokapalveluiden tai kunnan verkkosivustolta ja koulun ruokailuasioista tiedotetaan vähintäänkin lukuvuosien alussa.
  • Tiedämme, millä tuotantotavalla kouluruoka on valmistettu.
  • Koululounaalla noudatetaan hyviä käytöstapoja, esimerkiksi päällysvaatteita ei sallita ruokasalissa.
  • Oppilaat otetaan mukaan vaalimaan kestävän kehityksen periaatteita, esimerkiksi ruokahävikin välttäminen otetaan kouluruokailussa säännöllisesti esille.
  • Kouluruokailutilanne on osa koulun tapakasvatusta ja siihen osallistuvat opettajat ja koulun aikuiset varmistavat, että ruokailutilanne on turvallinen ja miellyttävä.
  • Kaikkia oppilaita rohkaistaan syömään koululounas yhdessä muiden kanssa.
  • Koululounaalle on varattu riittävästi aikaa, vähintään puoli tuntia.
  • Kouluravintola on siisti ja ruokailuun houkutteleva – oppilaat saavat vaikuttaa ruokasalin sisustukseen.
  • Oppilaat, opettajat ja ruokapalveluhenkilöstö kehittävät kouluruokailua yhdessä kaikkia miellyttävään suuntaan esimerkiksi ruokaraatitoiminnan avulla.

Laskekaa kaikki kyllä-vastaukset yhteen ja tarkistakaa tulos alta.

14–16 kyllä-vastausta

Onnittelut! Kouluruokailu sujuu koulussanne mallikkaasti.

10–13 kyllä-vastausta

Kouluruokailu on pääsääntöisesti hyvin järjestetty. Miettikää, miten kehittäisitte niitä listan kohtia, joissa löytyy parantamisen varaa.

Alle 10 kyllä-vastausta

Kouluruokailun sujumiseen olisi hyvä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Ottakaa kouluruokailu puheeksi oppilaiden, ruokapalvelun, koulun rehtorin ja muiden aikuisten kanssa vaikkapa koulujen vanhempainilloissa ja sopikaa yhdessä kehittämiskohteet.

 

Kouluruokailun perusteellinen itsearvioinnin ja kehittämisen työkalu ruokapalveluammattilaisille ja koko kouluyhteisölle löytyy kouluruokadiplomi.fi -sivustolta.